Elokuun pimeät, lämpimät illat. Yukon haukkuu tuijottaen puutarhaan - on turhaa yrittää nähdä mitään. Ehkä siellä on siili tai peura tai naapurin kissa. Onko mitään niin pimeää kuin loppukesän tummat illat? Vai pitääkö vain taas tottua pimeään valoisten öitten jälkeen ...
Aamulla, kun aurinko paistoi, mutta pilvien takana.
Katri Valan ihana, voimakas runo, se on juuri niin.
Yöt ovat pimeät ja raskaat.
Hedelmät varisevat, varisevat.
Kuuletko kumahdukset puutarhassa?
Maa soi kuin valtainen rumpu,
hiljaa soi luumunsinisessä yössä.
Hedelmissä palavat kesäpäivät,
omenain kuullossa vaaleat yöt!
Punaiset tomaatit laulavat:
on lihamme aurinko!
Hedelmäin juhla, kypsymisen huume.
Elovalkeat leimuavat.
Kuuletko kumahdukset puutarhassa?
Maa värisee kuin väkevä rumpu.
Tänä kesänä on ollut paljon haukkoja, onkohan niillä ollut hyvä vuosi - parina päivänä olen nähnyt tuulihaukan, toisella kertaa se (miten lintukirja sanoi) lehytteli paikallaan, pudottautui alemmaksi, lehyytteli, pudottautui alemmaksi, lehyytteli ja sitten iski. Sitten se lensi saaliineen metsänlaitaan puuhun syömään saalistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti