Elämänlankaa

Kesä on lentänyt jo melkein heinäkuun loppuun.  Pellot alkavat muuttua keltaisiksi.

Paras loma on kuulemma sellainen, että "menettää" muistinsa, silloin on pää saanut levätä kunnolla.

Aaro Hellaakosken runo,

Heinäkuu

Kuljin, kuljin kankahilla

kesän kultaisen.

Nukuin metsätaipalilla

alla kuusien.

Pihka tuoksui, kilvan kukki

ruohot, kanervat,

puusta puuhun kutoi lukki

seitit hohtavat.

Luokse tullen, luota mennen

liukuu heinäkuu.

Eilinen lie ollut ennen.

Huomen unohtuu.

Mistä tullen, minne kulki?

- tiesikö itsekkään?

Luonto sylihinsä sulki,

metsä huumas pään.

On tilaa, korkea taivas. tasainen peltoaukea,

mutta on mukavaa, kun maailmalla on rajat.

Perhosen varjo

Tällä viikolla meillä on ollut ilo tavata ketunpoika, joka rapsutti pellonreunassa korvaansa autuaan tietämättömänä melkein vieressä seisovista muukalaisista, erittäin vihainen musta kyy, joka tuntuu erityisesti vihaavan Yukonin valkoista naamaa, (tavattu kaksi kertaa - molemmilla kerroilla se ilmoitti olevansa erittttäin närkästynyt häirinnästä!), pomppivia peuroja ja pyylevä rusakko (isoin koskaan näkemäni).

Kauniit, aaltoilevat pellot metsälaitaan saakka.

Aaro Hellaakosken kaunis runo,

Laulu

Tuulen tuoksua 

poutasäillä,

aallon juoksua

tähkäpäillä,

sävel vaihtuva

ilmojen,

varjo haihtuva

perhosen.

Monta ihmettä 

suvikuussa!

Unen vihmettä

maassa, puussa.

Ole huulien

huoku vain,

laulu tuulien

nauravain.

Pikku siilikin taas tallustelee pihalla, oltiinkin jo huolissamme.