Auringon tuhatsoutulaivaa nousee talvenvirtaa, että onkin kaunista! Kevät on esittänyt Hamlettia, että ollakko vai ei olla. Nyt ollaan taas. Näimme tänään töyhtöhyypän entisellä pesäpellollaan ja kurkia puoliaurassa, viikon alussa joutsenet lentelivät pihan yli. Tööt-tööt huusivat, kun lensivät molempiin suuntiin. Lintulaudan alla mustarastaat tappelevat omenanpaloista, jäävuorisalaatti ei kelpaa kenellekään.
Katri Valan runo,
Jääsilta
Löysit sillan talven yli,
hauraan jääköynnössillan.
Astu hiljaa, hiljaa.
Hopealehtimetsään
on kiirinyt ohut risahdus,
sillan salainen murtuma.
Tulit murheenraskain askelin
itkun painoa kantain.
Ei niin, ei niin.
Astu hiljaa, hiljaa,
voit päästä yli.
Kovin kotkansilmin
sydämin kyynelettömin, kevein
tähyä aamujen taakse
auringon tuhatsoutulaivaa,
kun se nousee talven virtaa
sytyttäen sillan, rannat
ihanaan paloon.
Metsän sarvipäinen henki.
Kesän morsian odottaa, se kuulee kurjet jo.
