Sumukaari aamulla

Syksyllä luonnosta löytyy upeita värejä.   Joskus  kun säätiedotus on luvannut päiväksi pilvistä, sumuista, tihkuista päivää ja sitten aurinko kuitenkin tirkistää pilvien keskellä, se laittaa virnistämään.  Ei ne kaikkea tiedä, aurinko vinkkaa silmää.

Yhtenä aamuna näin kävi.

Ja puutarhat nuokkuvat, puutarhailmiset ehkä asettelevat lyhtujä pihalle ja laskevat päiviä siihen, kun valo kääntyy ja antaa enemmän valoa minuutti minuutilta.

Tässä runo, kirjoittajaa en ole laittanut muistiin

Hyvä Jumala

anna armossasi sadetta joka päivä

jos, vain sopii, keskiyöstä kello kolmeen.

Ja kuten tiedät, hyvin hienoa ja lämmintä,

jotta se imeytyisi hyvin maahan.

Mutta varjele sateelta Silene, Alyssym, Helianthemum, laventeli ja muut jotka,

kuten äärettömässä viisaudessasi tiedät,

pitävät kuivuudesta

ja joiden nimet voin kirjoittaa paperille,

jos niin tahdot.

Ja anna auringon paistaa koko päivän

vaikka ei tietenkään liikaa,

eikä Ästilben, Gentianian, Hostan eikä Rhododendronin päälle.

Ja anna aina paljon kastetta ja vähän tuulta,

runsaasti kastematoja, mutta ei etanoita

eikä lehtitäitä eikä härmätauteja.

Ja jos sopii,

anna kerran viikossa sataa lannoiteliuosta.

Amen

Sumukaari aamulla.

Ihana hulluus

Lämmin, helteinen elokuu, aurinkoinen syyskuu, siinä tämä kesä. Alkukesä oli toivoton.  Hienot suunnitelmat puutarhanhoitoon liukeni jonnekin maanrakoon sadeveden mukana.  No, elokuussa syttyi uusi kipinä, eikä sitä sammuttanut edes vierailut naapurin isossa ja kauniissa puutarhassa, jossa neitoperhoja oli satoja ja kukat kukkivat taas kuin paratiisissa.  (Viime vuonna se teki sen - oma kukkamaa näytti niii-in kivalta - kunnes näki ne naapurin kukkamaat ja pensaat ja puut ja kaikki muut kauniit viritykset.)

Menneelle kesälle uutta odotellessa Helena Anhavan runo

Se on tauti

maaliskuussa se iskee

kun posti tuo värikkään hinnaston

tulppaanien maasta.

Tiedät, että puutarha nukkuu lumen alla,

mutta mieli tekee jo istuttaa niitä kivenkoloihin,

äkkiä tahtoisit ne kaikki.

Järki tietää sen hulluudeksi,

mutta miten ihana hulluus:

kylvää vähät rahansa tuuleen,

pellot kukkia täyteen.

Nyt on meilläkin (naapurista saatuja) punalatvoja odottamassa tulevaa kesää ja neitoperhosia.  Ensi kesänä sitten kaikki rehottaa ja on perhosia kaikkialla ja, ja ....    

Pihan pikku altaassa kivelle oli eksynyt sisilisko, eikä päässyt pois ennen kuin autettiin hiukan.  Vedessä oli myös toinen, jota tämä isompi ei päästänyt samalle kivelle, vaan se oli räpiköinyt altaassa niin kauan, että kun kauhaisin sen vedestä pois, se oli aivan poikki.  Myöhemmin molemmat olivat hävinneet.

Valkoiset pilvipurjeet

Neljä melkein hellepäivää....... kyllä nyt saisi tulla jo lisää lämmintä, pujahtaa vain Suomineitosen ohi vasemmalta, siis idästä, pitäisikö luovuttaa - mutta toisaalta nyt olen huomannut kuinka puutarhassa kaikki kasvaa ihan valtavasti - koristeomenapuukin on tuplannut kokonsa tänä kesänä ja pensasaita, jonka jänikset söivät talvella on paisunut tuuheaksi, vaikka koivut keinuvat vieressä.  Riittää kaikille vettä.

V.A. Koskenniemen suuri ja maailmaa syleilevä runo,

Sydänkesällä

Annan tuntien ma luistaa,

päivien ja öiden tulla,

mitään toivomust` ei mulla,

mitään en ma tahdo muistaa

kukkivien puiden alla.

Päivä hehkuu taivahalla,

poutapilvet kulkeissansa

levittävät purjeitansa.

Seisoo paikallansa aika.

Lyhyt hetki jumaluutta,

ikuisuutta, ihanuutta!

Kohta, kohta särkyy taika!

Enempää ei kesä anna.

Mik`ei tänään kukkaa kanna,

iäks hedelmättä jää se.

Ylemmäs ei päivä pääse.

Hetki suloisin ja suurin,

suvi, kanssas sylityksin!

Luonto, sinuun tahdon yksin

juurtua ma syvin juurin.

Muust`en tahdo surra, huolla:

kanssas kukkia ja kuolla,

lakastua, luoda uutta,

tulla liki jumaluutta.

Metsäkurjenpolvet ovat kauniita...

ja ohdakkeet korkeita.

Piruja ja enkeleitä

Tänään on oikea juhannus.  Sataa taas.  Ja koska juhannukseen kuuluu hiukkasen taikaa ja omituisia juttuja, niin ...

Aaro Hellaakosken runo sopii hyvin.

Viatonten valssi

Kun kesäyö oli kirkkain

ja tyyninä valvoivat veet

ja helisi soittimet sirkkain

kuin viulut ja kanteleet,

viisi pientä piruparkaa,

aivan ujoa ja arkaa

sievin kumarruksin tohti

käydä enkeleitä kohti.

Uniformunsa karvaiset heitti

he, sarvet ja saparovyön;

oli lanteilla vain lukinseitti;

ja helisi harput yön.

Enkelitkin sulkapaidan

jätti tuonne, päälle aidan,

siellä häntä, siellä siipi

toisiansa tervehtiipi.

Ja niinhän he, nostaen jalkaa

niin nätisti tanssia alkaa

yli kallion kasteisen.

Ja yö oli onnellinen.

Missäs sika, jos ei kerää

kärsäänsä se yhtäperää

siivet, karvat, ynnämuuta,

vielä maiskutellen suuta.

Sill`aikaa enkelit tanssi

niin ujosti varpaillaan,

vain pukuna pikkuinen

kranssi, viis pirua tovereinaan.

Kerran tuli aamunkoitto.

Loppui tanssi, loppui soitto.

Pirut, niinkuin enkelitki

tunnumerkkejänsä itki.

Oi pienoiset, ettehän

arvaa: moni vaihtaa

nahkaa ja karvaa,

sika paljon siipiä syö.

Mut harppua sirkat lyö

yhä, kun on keskiyö.

Satanut on kukkain lunta

Sataa, sataa, ropisee.......   Juhannuksen sää on ollut moneksi, - aurinkoa, pilviä, tihkusadetta ja vähän rankempaakin, mutta on lempeän "lämmintä" - se jatkuva tuuli on poissa.  Tuuli, joka riepotti joka päivä puut, pensaat ja ihmisten päät sekaisin. Jos jotain hyvää on sanottava tästä koleasta keväästä ja kesän alusta niin kasvit kasvavat - en ole koskaan nähnyt niin suuria ahomansikankukkia kuin tänä vuonna. Aivan kuin teidenvarret olisivat oikeita mansikkamaita.

Puun rungot ovat upean värisiä, en vaan saa niistä tarpeeksi hyviä kuvia.

Naapurin Merjan omenapuu oli parisen viikkoa sitten kuin Lauri Pohjanpään runosta...

Juhannuksen aikaan

Aurinko sinistä taivaan vuorta

käy yhä korkeammalle

hymyillen nuoren-viheriälle

ja kauniille maailmalle.

Kiurujen hopeiset tiu ùt jossain

helisee ilmojen alla.

Valkeat pilvet ne joutilaina

harhaa korkealla.

Suvinen tuuli suuta antaa,

makeampi mettä.

Ympäri mustan saunan solmii

tuomet seppelettä.

Vanhat ja harmajat omenapuutkin

näkevät valkoista unta:

yöllä on oksille sammaltuneille

satanut kukkain lunta.

Ilmaa leikkaa pääskyn siipi

ja suviset äänet helkkää.

Runsaudesarvesta taivaan vuotaa

kirkkautta pelkkää.

Vaan nyt ei harhaile pilvet joutilaina, pisaroivat, pärskivät, huuhtovat maan.

Metsän kämmenellä

Vuosi 2015 on alkanut.  Tänään on pakkasta, hetki sitten liukasta ja loskaa, pientä myrskyäkin.  Joulu oli sentään valkoinen.  Upeita aamuja on ollut, tässä yksi sellainen. Joskus tuntuu kuin aurinko räjähtäisi tullessaan metsän takaa. Tulimeri.

Maaria Leinosen runo, (lue hitaasti)

Tämän maiseman syliin synnyin

metsän kämmenelle.

Opin hengittämään sen tahtiin.

Syvään.  Kiireettä.

Opin sen askeleet.  Laulut.

Sen osaksi juurruin.

Opin näkemään metsän puilta,

puut metsältä.

Kuulemaan perhosen lennon,

näkemään tuulen liitelyn

niityllä.

Nyt

missä tahansa

mutta kotona tässä

maisemassa.