Oiva Paloheimon runo loppukesästä. Kuuletko kuinka vilja keinuu ja kuiskailee hiljaa?
Mietiskely elokuun iltana
Ei ole hiljaisempaa, väkevämpää mikään
kuin viljan kypsyminen yössä elokuun.
Maan rauhaa horjuta ei tuulet hetkeksikään,
ja vähän myrsky mahtaa meren uinailuun.
Käy tietään planeetat, kuut vartioivat öitään,
ja ilman keihäitä ja ilman pasuunaa
luo voima järkkymätön yhä ympäröitään,
saa maille aurinko ja sateet lankeaa.
Niin kiertää suvipäivät yli vainioiden.
Kun niiden aika täyttyy, kypsyy tähkät maan.
Kun täyttyy kierrosluvut taivaan planeetoiden,
niin jossain ihmeellinen vilja korjataan.
Vanha vilja-aitta on seissyt mäellään kymmeniä vuosia, jos ei kohta yli sata. Kuka enää muistaa? Viereen myöhemmin rakennettu kuivuri luhistuu varmasti ennen kuin tämä vanhus.
Hirren pinnat on kiharaisia, kaunista käsityötä. Miten ennen tehtiin kaikki niin kauniisti, pienimmässäkin mökissä oli kauniit ikkunanpielet. Ei tylsää yksitoikkoisuutta tai yletöntä koristelua niinkuin näkee nykyään. Puusepällä oli aikaa katsoa ja harkita ja hyvä maku ja arvostus ja ylpeys omaa ammaattitaitoa kohtaan, (eikä ollut sisustus yms lehtiä!)
