Suomalaisesta runoudesta ei taida helposti löytää hyväntuulisia runoja, tässä on kuitenkin yksi. Helvi Juvosen runo Menninkäinen.
Käki kukkui itkua eilisen illan,
se kasteli vaalean niittyvillan.
Tänä aamuna poimin pisaran
ja hiekanjyvän ja rentukan
ja panin ne pussiin ja sidoin sen
ja lähdin metsään viheltäen.
Tien ristillä kumarsin päivää päin,
ja silloin sen näin:
Se istui vanhassa tuomipuussa
kaksi pientä valkoista hammasta suussa
ja nauroi vain, se nauroi vain
minut aivan tartuttain.
Mitä tekisin, jos näkisin sen menninkäisen puussa? Juoksisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti