Tähtikirkkaat yöt

Kuu on vaeltanut kirkkaana näinä pitkinä öinä.  Päivät ovat jatkuneet pehmeän hämärinä.  Nyt  pakkaset ovat menneet ja vettä pisaroi ikkunaan.  

Edith Södergrenin runo, (joka sopisi elokuun iltoihin paremmin),

Tähdet

Yön tullen

minä seison portailla kuuntelemassa,

tähdet parveilevat puutarhassa

ja minä seison pimeässä.

Kuule, tähti putosi helähtäen!

Älä astu ruohikolle paljain jaloin:

puutarhani on sirpaleita täynnä.

Eilen oli sumua, tuuli kylmä ja puut saivat sokerikuorrutuksen.

Maisema joulukuussa

Talvipäivän seisaus oli 21. päivä, kuljemme taas kohti valoa.  Todellinen talvi vasta alkaa, mutta sitä ennen joulunajan voimme kerätä voimia.  Tänään on neljäs adventti.

Pirkko Hoppulan kaunis jouluruno, 

Jouluaatto

Hämärän harmaa ja hiljainen

on maisema joulukuussa.

Hangella öiset jäniksenjäljet

ja jäätynyt kyynel puussa.

Kuolivat korret viimeiset,

kun henkäisi hyytävä halla.

Rannalla soudellut sorsanpoika

on kaukana maailmalla.

Poissa on lempeä lounatuuli

ja armaat aurinkopäivät.

Poissa on peipponen koivunoksalta -

tintti ja varpunen jäivät.

Kuusi on pirttiin kannettu

ja lyhde on linnuille tuotu.

Saunassa kiuas kuumenee

ja polku on puhtaaksi luotu.

Kohta on päättynyt arkinen työ.

ja sitten on juhlan vuoro:

Tuikkivat kynttilät, seimenlapselle

laulaa enkelikuoro.

     

Pakkasta  -10 C, hyytävä tuuli, tuiskuavaa lunta muutama kymmenensenttiä,  koko metsä tilaa juosta...............

Mitä muuta voisi toivoa ......

Niinpä  -  HYVÄÄ JOULUA!

Lunta, lunta

Helena Viertolan kaunis runo, 

Tähtilaulu

Hämärä ja hiljaisuus

peittää metsät, pellot.

Alkaa soimaan laulu uus`

pienet, kirkkaat kellot.

Hiljaisuuden sävel soi

vaieten sen kuulla voi.

Pilviverho peittää maan,

tähdet valvoo yössä.

Yksi pieni tähti vaan

uupui tähtein työssä,

otti pilven peitokseen

nukahtaen paikalleen.

Hiljaisuuden sävel soi,

tähti pieni nukkuu.

Kohta aukee aamunkoi

tähtitaivas hukkuu.

Vielä ilta hämärtää,

yötä kuuntelemaan jää!

Niinkuin tähti matkallaan

valvoo tummaa yötä,

suojaa Isä katseellaan

ihmislasten työtä.

Turvallista nähdä on

taakse tähtikartanon.

Lunta.  Lunta me olemme nyt saaneet.  Tuulet tuiskuttavat sitä joka sopukkaan, se painaa puiden hartioita, peittää metsässä polut ja valaisee maiseman.  Tänään on kolmas adventti.

Karhun joulu-uni

 Joskus toivoo, että aika hidastuisi ennen joulua, että saisi aikaa huomata, nähdä ja omaksua kaiken,  vaikka kuinka lumi on puhdasta, kauniit joulukynttilät ikkunalla ja valot pihakuusissa ja kranssit ovissa, kuinka lyhyt päivänvalo on nyt ja kuinka kirkkaat tähdet yöllä.  Tänään on toinen adventti.

Olen kirjoittanut tämän runon vihkooni jostain, tekijä on Arvily, Lumipyry Afrikassa.

Salomaan joulu

Metsä viettää joulua,

ja joulun tähdet palaa,

kuukin jouluhopeataan

seudun yli valaa.

Kuusen oksat lumitähdin

nyt on koristettu,

koivuihin on kirkkaat jäiset

puikot ripustettu.

Karhu näkee luolassansa

joulun syvää unta,

lumivaipan alla lepää

salon luomakunta.

Jänön jalka jätti pienet

jäljet kankahille.

kun se juoksi joulunviettoon

kotiin, kuusen alle.

Järvellä on yksinäiset

hiihtosuksen ladut.

Hiljaa hyrrää salomailla

joulun suuret sadut!

Tänä aamuna tikat rummuttivat, toinen vanhassa pajupuussa, toinen vajan seinää vähän matkan päässä.  Sähköttivät kuulumisia toisilleen ehkä ...

Pakkasaamuna

Lunta satoi, pakkanen kiristyi.  Aamulla kun lähdimme lenkille Yukonin kanssa oli pakkasta -12 C astetta, kun palasimme kotiin melkein pari tuntia myöhemmin pakkasta oli jo - 17 C.  Metsässä oli ihanaa kävellä lumihangessa, joka oli kevyttä kuin höyhen.  Oli valtavan hiljaista, koko kylä oli äänetön, vain muutama lintu ja yksi pihalla haukkuva koira.  Tänään on ensimmäinen adventti.

Einari Vuorelan runo,

Talvi-iltana

Huurre puita huokuilee

talvitaivaan alla.

Suksen latu suhisee

hiljaa kuutamolla.

Ikkunasta katselee

pieni piltti rukka.

Ikkunahan ilmaantuu

jäinen kultakukka.

Lapsi kauan kaivaten

katsoo ikkunalla.

Hiihtää jouluenkeli

hiljaa kuutamolla.

Ja olihan taivaalla kuu, vaan tässäpä se on jäänyt mutkan taakse.

Väriä enää vain punatulkun untuvissa

Aila Meriluodon runo, 

Viimeiset akvarellit

Kera loistavan syksyn hitaasti sammui pois

hänen paletistaan heleitten värien tuli.

Hän sieluunsa katsoi, ja oli kuin sielläkin ois

sama tihkuva päivä, mi ulkona usvaan suli.

Hän miettien maalasi maiseman ympärillään

ja maiseman sielussaan, ja säikähti hiukan,

kun enää välkkyvän kullan häivettäkään

ei eksynyt hiljaisuuteen tauluun niukan.

Hän maalasi vaahteranoksan kuivuneen

kuin tunnustellen: kalpean, särkyneen liekin.

Sydän jähmettyen hän paperin valkeuteen

tien maalas, - ja etäisyydetön oli tiekin.

Ja pieniä, kuolleita eläimiä niin:

päät retkottain, selällään, hän arkeille piirsi

ja viimeisen punatulkun untuviin

värin viime rippeet sisimmästään siirsi.

Ja luminen aamu saapui ja kaiken vei.

Ikivanhoin silmin, uupunein ja rammoin,

hän sieluunsa katsoi: ja muuta ollut ei

kuin valkoista, niinkuin valkeaa siementä ammoin

olis kylvetty sen tummaan uumeneen

ja nyt, kypsyyden päivänä, kantais se valkoista viljaa.  -

Ja pöydällä vartovan paperin valkeuteen

hän katsoi, sen valmiiksi näki ja istui hiljaa.

Luonnon väripaletti on nyt niukka.

Hauenkuononojassa on riittänyt vettä.

Marraskuun melankoliaa

Tämä notko on kallioitten alla polun vieressä.  Tavallisesti se on pelkkä sammalikko, mutta koska on jatkuvasti  satanut, vettä on kertynyt siihen pieneksi lammikoksi.  Syksyn kuluessa värit ovat muuttuneet vihreästä ruskeaksi.  Tykkään katsella ja kuvata sitä.

Taas oli aamulla sumua .....

hetken taivaalla oli valkoinen, pilvien takaa kuultava pallo ja sitten se räjähti tulikeräksi.

Syksy tuntuu odottavan talvea, joka ei nyt vaan tule millään, siksi pitää muistella kesää .....

Lauri Pohjanpään haikea runo,

Rastas-emo

Juur` ilta yöksi kun hämärtyi,

sävel alkoi laulurastaan

ja vanha puisto kuin hiljentyi

ja helisi laulannastaan.

Ja salissa kesken vieraiden

jäi lasit ja puheenaiheet,

kun kautta akkunain avointen

löi sisälle laulunlaineet.

Oli pianon äänet vaienneet,

vain kynttilät lepattivat,

kun pimeästä säveleet

kuin kyynelet putoilivat.

Joku kuiskasi hiljaa: "Hurmaavaa -

mikä taiteilija-laatu!

Ei tällaista aariain aariaa

ole ennen kuulla saatu!"

Mut jossain yöhön ja pimeyteen

yhä värisi laulu rastaan,

joka luona pesänsä särkyneen

vain itki kuollutta lastaan.

Junan katolla lunta

Onpa ollut harmaa ja sateinen syksy.  Ilta illan jälkeen säätiedotuksessa kerrotaan uusien pilvimassojen saapuvan lounaasta ja Pekka Pouta sanoo, että on tulossa jännittävä ilta ....., että myrskyääkö vai ei.  No, ei ole ollut paljon tuulia, vain hämärän hyssyä.

Mutta joskus saadaan pikku pakkanen ja se piristää heti. Mieltä ja maisemaa.

Eila Kivikk`ahon runo

Juna pohjoisesta

Minä muistan lapsuudesta

syysaamun lämpimän.

Joka pilvestä kaukaisesta

näin säteen himertävän.

Hyvin hellästi palvottuna

vesi loisti, kuumotti tumma maa,

mut silloin samassa juna

tuli keskelle maisemaa.

Kuin vilahdus pahaa unta,

jonka enteeksi aavistin.

Junan katolla oli lunta!

oli satanut jossakin ...

Uni kylmä syyspaisteessa suli

- kuten huoleni hymyysi häviää -

mutta talvihan siitä tuli,

kukan kuolema, järven jää.

                                         Näissä puun rungoissa on niin upeat värit!

Pakkasen puraisu

Jos jostain kuusen alta hipsuttelisi pari keijua tai menninkäistä, sitoisi luistimet jalkaansa, kieppuisi piruetit ja akselit, kaaret ja vaa`at, niin enpä paljoa ihmettelisi .......

Helinä Siikalan runo,

Kenellä siivet, hän lentää

vaan lentäessään kuuntelee

jos kutsutaan työhön

palaa takaisin,

siipensä ja kaipauksen

käärii työvaatteen alle,

ne lämmittävät kylminä päivinä

ja hän on vapaa

kantamaan taipuvan selän

valittuaan

                                 taakan siipien sijasta.

Lokakuu

Matkaan

Talvi antoi eilen ensimmäisen varoituksen - tulossa ollaan.  Tänään näin kaksi joutsen auraa, ne näyttivät pakkasensinistä taivasta vasten jotenkin epätodellisilta, liian täydellisiltä.

Syksyllä, Edith Södergranin runo

Nyt on syksy, ja kultaiset linnut

lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;

rannalla istuen tuijotan syksyn koruja,

ja hyvästely humisee puissa.

Hyvästely on suuri, ero edessä,

mutta jälleennäkeminen on varma.

Siksi on uni kevyt, kun nukahdan, käsi pään alla.

Tunnen erään äidin hengityksen silmilläni

ja erään äidin suun sydäntäni vasten:

nuku ja uinu, lapseni, sillä aurinko on poissa -

Vuosia sitten sanottiin, että ilmanlaatu on hyvä, jos naavaa on paljon.  Silloin sitä ei ollut, mutta nyt sitä on melkoisesti puissa.   Eli ilma on puhdistunut entisestä -  silloin se tuntui toivottomalta - samoin oli järvet, kaikki saastaisia.  Nekin ovat puhtaampia nykyisin.  Eikö tämä anna toivoa?

Aamunkajo tuhkan harmaa

Pentti Saarikosken runo

Illat pilvillä pilatut,

yöt kuin hälvä helvetistä,

aamunkajo tuhkan harmaa,

päättyisi jo tämäkin päivä.

Maisemat ovat olleet tänä syksynä kuin utuisia akvarellimaalauksia. Vesi on ollut maalatessa hiukan jo sameaa.

Eilen oli hieno syyspäivä, tuuli oli lämmin ja kuiva, puiden lehdet varisivat oikein kunnolla alas, varikset leikkivät taivaalla tuulessa kuin korpit.  Oli pirteä syysilma, mutta ei vielä kirpeä.

Sateenvarjojen juhlaa

 Sadetta ja paksuja pilvipeittoja joka päivä.  Ehkäpä Elina Karjalaisen Upponalle oli oikeassa, kun sanoi, että .....

Ei ole elossa mitään itua,

jos aina vain täytyy

valveilla kitua.

Karhujen säännön mukaan

talvella ei valvo kukaan.

Tehdään tiivis unipesä,

odotetaan kunnes kesä

iloksemme koittaa,

talven vallan voittaa.

Sammaleet ovat nyt kirkkaita, hehkuvat väreissään.

Siellä täällä pilkistää keltaisia lehtikuusia, ne ovat keveän keijumaisia hapsuisissa oksissaan.

Kaunis kyy ja paranvoi

Suuri syksy, Aale Tynnin runo

Kuinka on armas elää

syksyä suurta, loistavaa!

Uhkuu hämärä metsä

valoa ruskeaa.

Näin ei koskaan toiste

loimua latvat koivujen,

ei ole ilmojen loiste

yhtä jäätyvänsininen,

punerra pihlajapuuni

kristallimarjoin kiiltävin -

oi, minun kaunein kuuni

ei tule takaisin!

Taivaani verhoo illoin

pilvet kalpeanpunervat,

paistavat kauniin Lunan

hiukset vaaleat.

Hymyn hän kuulaan valaa

lävitse vaahteran oksien,

joista jo huomenna salaa

irtoo lehti punainen.

Oi, miten kankaalla kiitää

syksyn mahtava sivellin!

Oi, miten aikani liitää -

ei tule takaisin!

Viime viikolla kävelimme metsäpolkua, äkkiä edessämme oli kyy, kaunis, pitkä, ruskea mustakuvioinen kyy, tarrasin koululaista kädestä ja sihahdin, että siinä on käärme!  Koululainen säikähti tietysti ja kiljahti, että puriko se mua!  No, ei tietenkään, olihan välimatkaa sentään puolitoista metriä.  Jälkeenpäin harmitti, ettei sitten tullut otettua kuvaa siitä.  Lapsi ei muuten saanut mitään traumoja, kykki pian taas mättäillä ja haki syksyn viimeisiä mustikoita. 

Ja sitten nähtiin paranvoi kivellä (enkä tietysti huomannut kuvata sitäkään). Silloin sitä ihmeteltiin, eikä tiedetty mikä se oli, mutta tvstä tuli sopivasti ohjelmaa limasienistä ja siinähän näkyi kuvassa samanlainen keltainen klöntti.  Tänään kävin katsomassa oliko se vielä paikallaan, mutta ei ollut mitään jäljellä, vain musta jälki, Para oli kai hakenut voinsa pois.