Savun tuoksua tuulessa

Kevääseen kuuluu savun pehmeä tuoksu, kurjen huudot, lintujen kilpalaulanta, kirsikukat ......  Linnunpöntöt saavat uudet asukkaat, varpuset varastavat taas ruokansa koirankupista (ja käyvät loppukesää kohti suorastaan röyhkeiksi - missä se ruoka viipyy, varpusperhe huutaa heti kun aukaisee ulko-oven).  Roskakasat palavat, paksu savu täyttää taivaan, kesänaapurit palaavat katsomaan, mitä talven aikana on tapahtunut, lämmin tuuli heiluttaa pipon alla hautuneita hiuksia .... 

Kirsi Kunnaksen tähän aikaan sopiva runo,

Kevätyössä

Kun kevät tulee,

yössä

sen kuulet, se on työssä:

se kääntää ilman toisinpäin.

Se panee valon juoksemaan

pitkissä keväthiuksissaan.

Ja siellä täällä niukahdus

kuin pienen hiiren hiukahdus

kertoo minkä tiesit jo:

puhkesi jossain kukinto.

Ja hämmästynyt lehti

kevätyöhön ehti.

Säätiedotus on tänään sanonut:  "Iltapäivällä vaarallista tuulta maa-alueilla."  Se kääntää ilmoja nyt.

Solinaa

Nyt sitten kääntyi se pitkä talvi kevääksi  Lumet sulavat aivan silmissä, joutsenet ja kurjet lentävät auroina, mustarastaat laulavat sydämensä kyllyydestä niinkuin monet muutkin linnut.  Haukka pariskunta katsastelee pesäpaikkaa pellonreunassa, hanhia.parvi taivaalla, ojat pursuavat yli äyräidensä, vesi puskee itseään tien yli ... huh, hirveä kiire kaikilla. 

Ja varispari on jo kuukauden rakennellut pesäänsä.  Koirankarvoja ainakin oli nippu nokassa.  (Yukon on auttanut monia sukupolvia asuntorakentamisessa.)   Ja kaipa ne harakatkin jo jotain touhuavat.

Lauri Pohjanpään runo

Harakanpesä

Piti harakka puhetta vierailleen:

"Tilapäinen ihan on pesä,

- älä putoa, varis! - tein kiireeseen ...

mut annas, kun on kesä,

niin, vannon, kartano korskehin,

hyvät herrat, tässä löytään,

ei metsässä mointa, sen näättekin!

Hoi muori, pötyä pöytään!"

Mut ennenkuin harakka huomaskaan,

jo putos syksyn lehti,

ja kesken hurskaita aikeitaan

se itse kuolla ehti.

Älä hymyile! Tarina totta on!

Pian ohi on päivät kesän.

Moni aikoi ja aikoi kartanon -

sai valmiiksi harakanpesän!

Pohjolan pitkä kevät

Edith Södergranin runo

Pohjolan kevät

Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet,

kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,

ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan

sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.

Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa.

Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.

Vanha kuusi valvoo ja muistelee

valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa.

Päivän pituus on jo ihanan pitkä  -

me jaksoimme talven pimeyden.

Katolta valunut auringon sulattama vesi tekee taidetta jäätyessään pensaan oksiin.