Kadonnut aurinko

Lauri Pohjanpään runo,

Mustarastas

Sinä tulit, kun viel`oli talvi,

kävi viluinen viima ylitse järven jään.

Sinä uljaana kylmän kestit

vain painaen kyyryyn huurteisen, pienen pään.

Kun kaikk`kesän laulut on kuolleet,

kun pakkanen puree sydämen sisimpään,

mua opeta, mustarastas,

jääkautta elämän uljaana kestämään.

Torstaina kuulin joutsenen toitotuksen, kuulinhan ...

ja kadonneeksi uskomamme aurinkokin näyttäytyi pitkästä aikaa.

Talvikuukausina yhteensä 41 aurinkoista tuntia, voiko olla totta?

Talvituulen siipi

Lunta tulee ja on tullut.  Joka tuiskun jälkeen hangella näkyvät uudet jäljet; jänikset metsähiiret, oravat, kärpät/lumikot (luulisin) viipottavat asioillaan varovaisina ja nopeina.  Takaisn pesään, kun kaikki on hoidettu. 

Viljo Kajavan runo

Odottaja

Mikä suhahti ohitse ikkunan?

Saattoi olla talvituulen siipi.

Jotakin sisimpäni kuunteli.

Turhaanko.  Toivottavasti.

Kun se todella tulee,

se ei tuulena hipaise ikkunaa,

se tulee nurkkia ryskyttävällä rytinällä

sisintä kouraisten,

ja siitä tiedän:

talvituuli, talvituuli

on tullut.

.............................

Talvituulen siipi.  Sehän iskee joskus poskelle nopeasti ja terävät lumikiteet raapivat ihoa.

Metsäjäniksen jäljet (?) -  koripallotossuillako se hyppelee ...   Olivat todella isot!

Nämä pikkuriikkiset jäljet olivat kuin sormenpäillä tehdyt.

Timantteja hangella

Tämä runo kolautti heti.

Lauri Pohjanpää

Jokainen sydämenlyönti

Jokainen sydämenlyönti tuo sinut lähemmäksi.

Jokainen askel on askel sun rantaas päin.

Jokainen ystävä, ken iäks luotamme läksi,

vie meistä jotain jo sinne edeltäpäin.

Ensimmäisellä nuotiollansa ne siellä

 - ystävät - istuvat jo ja odottavat,

katsovat varjojen leikkiä öisellä tiellä,

joskus ääneti tulta kohentavat.

Helmikuu alkaa - talven kaunein kuukausi.  Jos vielä onnistaa niin saamme kestävät hankikannot.

Sininen taivas, aurinko ja timantteja hangilla.