Tuulessa tanssiva puu

Riippukoivu hentoine helmoineen on kaunis kesätuulessa.  Kesä alkoi aikaisin ja on jatkunut ja jatkunut ....

Tove Janssonin runo .......

 Muupeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loistot nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vain.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

Hoilaan, hoipun, hyräilen - on kesä

Heinäkuu alkaa olla lopuillaan.  Pitkä ja aika kauniskin kesä on jatkunut.  

Tommy Tabermannin hyväntuulinen runo,

Jok´ainut kesä minut valtaa vastustamatta

halu olla mehiläinen.

Niityltä niitylle minä lentäisin hoilaten.

hoippuen, hyräillen,

ja jäisin kukkaan aina kunnes olisin uuvuksissa

ja tuuli kumppanini hyväilisi otsaani

kunnes tulisi se yksi

johon jäisin iäksi.

Olen huono muistamaan runoja, mutta tässä yksi kauan sitten opettelemani - voi olla virheitä mukana.  Tekijääkään en tiedä.  Mutta samaan henkeen se käy T.T.n runon kanssa.

Ei Reinin viinitynnyrit 

sellaista juomaa anna,

veroista maistamaani

jota ei käymään panna.

Ilmasta olen juopunut,

kasteesta humalassa.

Horjuen kesän sinisen

päivien kapakassa.

Kun mehiläiset päihtyneet

kukista potkitaan,

perhoset ryypyn torjuvat

juon minä yhä vaan.

Serafit kunnes tervehtii

käy pyhät akkunaan

nähdäkseen juopon pikkuisen

aurinkoon kallellaan.

Vadelmia on nyt paljon ja joka paikassa.  Myös mustikkamättäät pursuavat.

Kumarru matalalle

Kaartuva tie, autio talo, sammaleinen suuri kivi ja kukkia notkuva niitty, mitä vielä..... aukio keskellä metsää ... Onko niillä salaisuuksia, mitä tapahtuu illalla, kun alkaa hämärtää ....

Anna-Mari Kaskisen runo

Kumarru matalalle,

kumarru varoen.

Nähdä voit keltaiset liekit

keskellä vehreyden.

Niitty jo puhkeaa tanssiin

vihreys verhonaan.

Kätketty lapsuuden kesäkuu

on päivänkakkaraan.

Kumarru matalalle,

kumarru varoen.

Aurinko laskeutui tänne

sinulle hymyillen.

Joskus uusi maa voi löytyä kumartumalla, joskus kiipeämällä kumpareelle, joskus katsoa voi tuttua maisemaa vain palaamalla kotiin harvoin kulkemaasi polkua. 

Olet hetken "vieraalla maalla".

Vihreätäkin vihreämpää

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta aina ei kuvallakaan voi kertoa kaikkea, vaikka sitä kuinka värit hehkuu niin että ei voi uskoa. Vihreätäkin vihreämpiä on nyt pellot - joka kevät sitä vain näköjään yllättyy aina uudestaan.  Ja tietysti taivas, se sininen siinä yllä.  Ja pilvet.

T. Tabermanin runo, vaikka siinä puhutaankin vähän syksyn ajasta- se tulee sitten joskus....

Sanovat, että jokaisen tulisi seurata tähteään.

Mikä on se tähti miljoonien tähtien joukosta, joka vie perille?

Onko se suuri ja kirkas, onko se pieni ja himmeä

sekö se on joka putoaa

ja pudotessaan hetkeksi sokaisee valollaan?

Kotipihalla katselen syysöistä taivasta

kuin lapsi makeisrasiaa.

Mistä tietää mikä on karvas ja mikä on makea,

mikä on pelkkä korea kuori?

Sanovat, että jokaisen tulisi seurata tähteään

eikä tähtien maailmassa sallita vaihtaa tähteä lennossa.

Tuomien aikaa.  Ruisrääkkä on tullut!!

Tästä taas kaikki alkaa.

Sumukaari aamulla

Syksyllä luonnosta löytyy upeita värejä.   Joskus  kun säätiedotus on luvannut päiväksi pilvistä, sumuista, tihkuista päivää ja sitten aurinko kuitenkin tirkistää pilvien keskellä, se laittaa virnistämään.  Ei ne kaikkea tiedä, aurinko vinkkaa silmää.

Yhtenä aamuna näin kävi.

Ja puutarhat nuokkuvat, puutarhailmiset ehkä asettelevat lyhtujä pihalle ja laskevat päiviä siihen, kun valo kääntyy ja antaa enemmän valoa minuutti minuutilta.

Tässä runo, kirjoittajaa en ole laittanut muistiin

Hyvä Jumala

anna armossasi sadetta joka päivä

jos, vain sopii, keskiyöstä kello kolmeen.

Ja kuten tiedät, hyvin hienoa ja lämmintä,

jotta se imeytyisi hyvin maahan.

Mutta varjele sateelta Silene, Alyssym, Helianthemum, laventeli ja muut jotka,

kuten äärettömässä viisaudessasi tiedät,

pitävät kuivuudesta

ja joiden nimet voin kirjoittaa paperille,

jos niin tahdot.

Ja anna auringon paistaa koko päivän

vaikka ei tietenkään liikaa,

eikä Ästilben, Gentianian, Hostan eikä Rhododendronin päälle.

Ja anna aina paljon kastetta ja vähän tuulta,

runsaasti kastematoja, mutta ei etanoita

eikä lehtitäitä eikä härmätauteja.

Ja jos sopii,

anna kerran viikossa sataa lannoiteliuosta.

Amen

Sumukaari aamulla.

Ihana hulluus

Lämmin, helteinen elokuu, aurinkoinen syyskuu, siinä tämä kesä. Alkukesä oli toivoton.  Hienot suunnitelmat puutarhanhoitoon liukeni jonnekin maanrakoon sadeveden mukana.  No, elokuussa syttyi uusi kipinä, eikä sitä sammuttanut edes vierailut naapurin isossa ja kauniissa puutarhassa, jossa neitoperhoja oli satoja ja kukat kukkivat taas kuin paratiisissa.  (Viime vuonna se teki sen - oma kukkamaa näytti niii-in kivalta - kunnes näki ne naapurin kukkamaat ja pensaat ja puut ja kaikki muut kauniit viritykset.)

Menneelle kesälle uutta odotellessa Helena Anhavan runo

Se on tauti

maaliskuussa se iskee

kun posti tuo värikkään hinnaston

tulppaanien maasta.

Tiedät, että puutarha nukkuu lumen alla,

mutta mieli tekee jo istuttaa niitä kivenkoloihin,

äkkiä tahtoisit ne kaikki.

Järki tietää sen hulluudeksi,

mutta miten ihana hulluus:

kylvää vähät rahansa tuuleen,

pellot kukkia täyteen.

Nyt on meilläkin (naapurista saatuja) punalatvoja odottamassa tulevaa kesää ja neitoperhosia.  Ensi kesänä sitten kaikki rehottaa ja on perhosia kaikkialla ja, ja ....    

Pihan pikku altaassa kivelle oli eksynyt sisilisko, eikä päässyt pois ennen kuin autettiin hiukan.  Vedessä oli myös toinen, jota tämä isompi ei päästänyt samalle kivelle, vaan se oli räpiköinyt altaassa niin kauan, että kun kauhaisin sen vedestä pois, se oli aivan poikki.  Myöhemmin molemmat olivat hävinneet.

Valkoiset pilvipurjeet

Neljä melkein hellepäivää....... kyllä nyt saisi tulla jo lisää lämmintä, pujahtaa vain Suomineitosen ohi vasemmalta, siis idästä, pitäisikö luovuttaa - mutta toisaalta nyt olen huomannut kuinka puutarhassa kaikki kasvaa ihan valtavasti - koristeomenapuukin on tuplannut kokonsa tänä kesänä ja pensasaita, jonka jänikset söivät talvella on paisunut tuuheaksi, vaikka koivut keinuvat vieressä.  Riittää kaikille vettä.

V.A. Koskenniemen suuri ja maailmaa syleilevä runo,

Sydänkesällä

Annan tuntien ma luistaa,

päivien ja öiden tulla,

mitään toivomust` ei mulla,

mitään en ma tahdo muistaa

kukkivien puiden alla.

Päivä hehkuu taivahalla,

poutapilvet kulkeissansa

levittävät purjeitansa.

Seisoo paikallansa aika.

Lyhyt hetki jumaluutta,

ikuisuutta, ihanuutta!

Kohta, kohta särkyy taika!

Enempää ei kesä anna.

Mik`ei tänään kukkaa kanna,

iäks hedelmättä jää se.

Ylemmäs ei päivä pääse.

Hetki suloisin ja suurin,

suvi, kanssas sylityksin!

Luonto, sinuun tahdon yksin

juurtua ma syvin juurin.

Muust`en tahdo surra, huolla:

kanssas kukkia ja kuolla,

lakastua, luoda uutta,

tulla liki jumaluutta.

Metsäkurjenpolvet ovat kauniita...

ja ohdakkeet korkeita.