Syksy on ollut lämmin, kukkapenkissä kuunliljat alkoivat kasvaa uutta vartta ja harjaneilikat innostuivat kukkimaan uudelleen. Mutta missä on mustarastaat? Aroniapensas on vielä marjoja täynnä......
Aale Tynnin runo,
Mansikankukat
On värähtäen nousseet mansikat
syystaivaan alle hennoin, nuorin taimin.
Oi kukka myöhä! Päivä lyö sun laimin,
syys kohta murtaa kasvot vaaleat.
Jo tunnet, kuinka taivas kylmenee.
Kun marjaa varrot, tulvii ylitsesi
syyspilven raskas, murheenkylmä vesi.
Verisin huulin syksy suutelee.
Oi pieni tuhlari, sun ymmärrän.
Noin loiste. sädehtivä kuolemasta,
sydäntä kiehtoo myöskin, syksyn lasta,
suon hukkaan vuotaa suven lämpimän.
Jäänkirkkaan taivaan alla välkkyen
kun syksy kutsuu kullanruskein saroin,
uneni hento nousee, silmin aroin
valoa kuollettavaa seuraten.
Noin harha pauloo totta väkevämmin,
kimallus haaveen, sadun paiste lämmin,
unelma syksyinen.
Kaunis syyskuun iltapäivä.
