Väriä enää vain punatulkun untuvissa

Aila Meriluodon runo, 

Viimeiset akvarellit

Kera loistavan syksyn hitaasti sammui pois

hänen paletistaan heleitten värien tuli.

Hän sieluunsa katsoi, ja oli kuin sielläkin ois

sama tihkuva päivä, mi ulkona usvaan suli.

Hän miettien maalasi maiseman ympärillään

ja maiseman sielussaan, ja säikähti hiukan,

kun enää välkkyvän kullan häivettäkään

ei eksynyt hiljaisuuteen tauluun niukan.

Hän maalasi vaahteranoksan kuivuneen

kuin tunnustellen: kalpean, särkyneen liekin.

Sydän jähmettyen hän paperin valkeuteen

tien maalas, - ja etäisyydetön oli tiekin.

Ja pieniä, kuolleita eläimiä niin:

päät retkottain, selällään, hän arkeille piirsi

ja viimeisen punatulkun untuviin

värin viime rippeet sisimmästään siirsi.

Ja luminen aamu saapui ja kaiken vei.

Ikivanhoin silmin, uupunein ja rammoin,

hän sieluunsa katsoi: ja muuta ollut ei

kuin valkoista, niinkuin valkeaa siementä ammoin

olis kylvetty sen tummaan uumeneen

ja nyt, kypsyyden päivänä, kantais se valkoista viljaa.  -

Ja pöydällä vartovan paperin valkeuteen

hän katsoi, sen valmiiksi näki ja istui hiljaa.

Luonnon väripaletti on nyt niukka.

Hauenkuononojassa on riittänyt vettä.

Marraskuun melankoliaa

Tämä notko on kallioitten alla polun vieressä.  Tavallisesti se on pelkkä sammalikko, mutta koska on jatkuvasti  satanut, vettä on kertynyt siihen pieneksi lammikoksi.  Syksyn kuluessa värit ovat muuttuneet vihreästä ruskeaksi.  Tykkään katsella ja kuvata sitä.

Taas oli aamulla sumua .....

hetken taivaalla oli valkoinen, pilvien takaa kuultava pallo ja sitten se räjähti tulikeräksi.

Syksy tuntuu odottavan talvea, joka ei nyt vaan tule millään, siksi pitää muistella kesää .....

Lauri Pohjanpään haikea runo,

Rastas-emo

Juur` ilta yöksi kun hämärtyi,

sävel alkoi laulurastaan

ja vanha puisto kuin hiljentyi

ja helisi laulannastaan.

Ja salissa kesken vieraiden

jäi lasit ja puheenaiheet,

kun kautta akkunain avointen

löi sisälle laulunlaineet.

Oli pianon äänet vaienneet,

vain kynttilät lepattivat,

kun pimeästä säveleet

kuin kyynelet putoilivat.

Joku kuiskasi hiljaa: "Hurmaavaa -

mikä taiteilija-laatu!

Ei tällaista aariain aariaa

ole ennen kuulla saatu!"

Mut jossain yöhön ja pimeyteen

yhä värisi laulu rastaan,

joka luona pesänsä särkyneen

vain itki kuollutta lastaan.

Junan katolla lunta

Onpa ollut harmaa ja sateinen syksy.  Ilta illan jälkeen säätiedotuksessa kerrotaan uusien pilvimassojen saapuvan lounaasta ja Pekka Pouta sanoo, että on tulossa jännittävä ilta ....., että myrskyääkö vai ei.  No, ei ole ollut paljon tuulia, vain hämärän hyssyä.

Mutta joskus saadaan pikku pakkanen ja se piristää heti. Mieltä ja maisemaa.

Eila Kivikk`ahon runo

Juna pohjoisesta

Minä muistan lapsuudesta

syysaamun lämpimän.

Joka pilvestä kaukaisesta

näin säteen himertävän.

Hyvin hellästi palvottuna

vesi loisti, kuumotti tumma maa,

mut silloin samassa juna

tuli keskelle maisemaa.

Kuin vilahdus pahaa unta,

jonka enteeksi aavistin.

Junan katolla oli lunta!

oli satanut jossakin ...

Uni kylmä syyspaisteessa suli

- kuten huoleni hymyysi häviää -

mutta talvihan siitä tuli,

kukan kuolema, järven jää.

                                         Näissä puun rungoissa on niin upeat värit!

Pakkasen puraisu

Jos jostain kuusen alta hipsuttelisi pari keijua tai menninkäistä, sitoisi luistimet jalkaansa, kieppuisi piruetit ja akselit, kaaret ja vaa`at, niin enpä paljoa ihmettelisi .......

Helinä Siikalan runo,

Kenellä siivet, hän lentää

vaan lentäessään kuuntelee

jos kutsutaan työhön

palaa takaisin,

siipensä ja kaipauksen

käärii työvaatteen alle,

ne lämmittävät kylminä päivinä

ja hän on vapaa

kantamaan taipuvan selän

valittuaan

                                 taakan siipien sijasta.

Lokakuu