Hoilaan, hoipun, hyräilen - on kesä

Heinäkuu alkaa olla lopuillaan.  Pitkä ja aika kauniskin kesä on jatkunut.  

Tommy Tabermannin hyväntuulinen runo,

Jok´ainut kesä minut valtaa vastustamatta

halu olla mehiläinen.

Niityltä niitylle minä lentäisin hoilaten.

hoippuen, hyräillen,

ja jäisin kukkaan aina kunnes olisin uuvuksissa

ja tuuli kumppanini hyväilisi otsaani

kunnes tulisi se yksi

johon jäisin iäksi.

Olen huono muistamaan runoja, mutta tässä yksi kauan sitten opettelemani - voi olla virheitä mukana.  Tekijääkään en tiedä.  Mutta samaan henkeen se käy T.T.n runon kanssa.

Ei Reinin viinitynnyrit 

sellaista juomaa anna,

veroista maistamaani

jota ei käymään panna.

Ilmasta olen juopunut,

kasteesta humalassa.

Horjuen kesän sinisen

päivien kapakassa.

Kun mehiläiset päihtyneet

kukista potkitaan,

perhoset ryypyn torjuvat

juon minä yhä vaan.

Serafit kunnes tervehtii

käy pyhät akkunaan

nähdäkseen juopon pikkuisen

aurinkoon kallellaan.

Vadelmia on nyt paljon ja joka paikassa.  Myös mustikkamättäät pursuavat.

Kumarru matalalle

Kaartuva tie, autio talo, sammaleinen suuri kivi ja kukkia notkuva niitty, mitä vielä..... aukio keskellä metsää ... Onko niillä salaisuuksia, mitä tapahtuu illalla, kun alkaa hämärtää ....

Anna-Mari Kaskisen runo

Kumarru matalalle,

kumarru varoen.

Nähdä voit keltaiset liekit

keskellä vehreyden.

Niitty jo puhkeaa tanssiin

vihreys verhonaan.

Kätketty lapsuuden kesäkuu

on päivänkakkaraan.

Kumarru matalalle,

kumarru varoen.

Aurinko laskeutui tänne

sinulle hymyillen.

Joskus uusi maa voi löytyä kumartumalla, joskus kiipeämällä kumpareelle, joskus katsoa voi tuttua maisemaa vain palaamalla kotiin harvoin kulkemaasi polkua. 

Olet hetken "vieraalla maalla".

Vihreätäkin vihreämpää

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta aina ei kuvallakaan voi kertoa kaikkea, vaikka sitä kuinka värit hehkuu niin että ei voi uskoa. Vihreätäkin vihreämpiä on nyt pellot - joka kevät sitä vain näköjään yllättyy aina uudestaan.  Ja tietysti taivas, se sininen siinä yllä.  Ja pilvet.

T. Tabermanin runo, vaikka siinä puhutaankin vähän syksyn ajasta- se tulee sitten joskus....

Sanovat, että jokaisen tulisi seurata tähteään.

Mikä on se tähti miljoonien tähtien joukosta, joka vie perille?

Onko se suuri ja kirkas, onko se pieni ja himmeä

sekö se on joka putoaa

ja pudotessaan hetkeksi sokaisee valollaan?

Kotipihalla katselen syysöistä taivasta

kuin lapsi makeisrasiaa.

Mistä tietää mikä on karvas ja mikä on makea,

mikä on pelkkä korea kuori?

Sanovat, että jokaisen tulisi seurata tähteään

eikä tähtien maailmassa sallita vaihtaa tähteä lennossa.

Tuomien aikaa.  Ruisrääkkä on tullut!!

Tästä taas kaikki alkaa.