Appelsiininkeltaista

Pian sanomme syyskuulle hei, hei, ja otamme vastaan lokakuun.  Lehtipuut loistavat keltaisina, punaisina ja osa vielä vihreinä.  Nyt piti kaivaa jo sukat kenkiin ja kintaat käteen - kai se on nyt sitten syksy.

Mustat naakat istuivat puiden rungoilla (ja keskustelivat keskenään riitaisesti), mutta ehtivät häipyä kun sain kuvan aikaiseksi.

Saima Harmajan runo - syksy on asennekysymys.

Syysmetsässä

Oi loistoa syksyn metsän!  Oi kirkasta voimaa sen!

Ylt`ympäri ruskeat rungot läpi havujen vehreyden,

märät kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa,

-  en mitään maailmassa voi siten rakastaa.

Joka ainoan lehden kauneus koskee sydämeen,

joka mättään väliin silmäni jää kuin uuteen syvyyteen.

Ja havut hohtavat helmissään, ja haapa alaston

käsivartensa paljaat ja voimakkaat ylös tuuliin nostanut on.

Tätä tuoksua syksyn mullan!  Ei ole sen vahvempaa.

Puolukan punainen valtimoveri

 Tänä vuonna kesä on ollut pitkä.  Se on vetelehtinyt verkkaisesti, kiireettömänä käännellyt kylkeään eikä malttaisi vieläkään väistyä.  Emmekä tietysti pyydä lähtemään.  Syksy värjää puita keltaisiksi ja pudottaa lehdet maahan, että muistaisimme, että on jo syyskuu, pian lokakuu astuu kantapäille.  

Sumuisen aamun jälkeen aurinko lämmittää mukavasti.  Lupiiinit kasvattavat uusia kukkavarsia ja harakankellot ja pietaryrtit kukkivat tienvarsilla.

        Katri Valan syksyinen runo, kuka osaisi tämän paremmin sanoa.  

Metsä, maa ja taivas

täynnä syksyn epätoivoista ihanuutta.

Ilmassa mullan väsynyt hymy

ja huoùnta.

Taivaalla syysauringon

kylmä kirkkaus.

Tummanvihreissä puissa

loistaa verenkarvaisia läikkiä,

ja maasta vilahtaa

jonkun myöhästyneen kellokukan

arka, sininen katse

kellastuneiden lehtien lomasta.

Mäkien rinteillä helottaa puolukan,

myöhäisen hedelmän

punainen valtimoveri.

Taivas, kesällä kuin maahanlaskeutunut,

on vetäytynyt saavuttamattomiin.

Sen väri on tummentunut

kuin olisi se lempeinä, suvisina öinä

imenyt itseensä myriaadien kukanterien sinen.

Kaikki, kaikki ovat kadonneet

kesän täyteläiset hetket,

kukkivat päivät ja hymyilevät yöt.

                              

                                             

Kas, menninkäisen golf-pallo.

-  Virkkaan, värkkään verkkoa, sanoi hämähäkki.

Pitsiä pilvissä

Aroniapensaan marjat maistuvat mustarastaille - vanhempiensa mukana ruskeat poikaset.  Pian tulevat pahaääniset närhet, tänä vuonna tammissa on paljon terhoja.  

Pilvilautat ovat upeita, joskus ne tuntuvat jatkuvan maailman ääriin.

Helena Anhavan runo,

Tulevat äänettömin aavesiivin

ja mustarastas kilkuttaa koko tienoon hereille.

Katsovat oksalta kuin yösilmäiset kissat.

Pesivät vuodesta toiseen samoilla paikoilla,

parisiteet kestävät läpi elämän.

Heinäkuussa viettävät perhe-elämää,

istuvat kolmiomuodostelmana, puussaan kukin,

puhelevat lyhyin nopein repliikein

kuin leikkisivät Laiva on lastattu -leikkiä.

Elokuussa niiden ääni muuttuu

haikean kukkopillin ääneksi.