Lauri Pohjanpään runo,
Mustarastas
Sinä tulit, kun viel`oli talvi,
kävi viluinen viima ylitse järven jään.
Sinä uljaana kylmän kestit
vain painaen kyyryyn huurteisen, pienen pään.
Kun kaikk`kesän laulut on kuolleet,
kun pakkanen puree sydämen sisimpään,
mua opeta, mustarastas,
jääkautta elämän uljaana kestämään.
Torstaina kuulin joutsenen toitotuksen, kuulinhan ...
ja kadonneeksi uskomamme aurinkokin näyttäytyi pitkästä aikaa.
Talvikuukausina yhteensä 41 aurinkoista tuntia, voiko olla totta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti