Tänä vuonna vuodenajat ovat viipyneet ja venyneet. Ensin talvi jatkui ja jatkui, kevättä tuskin huomasi kun kesä jo pyyhälsi paikalle ja kun syksyn piti alkaa kesä jökötti paikoillaan eikä luopunut paikastaan. Nyt syksy jatkuu eikä talvea näy.
Syksyllä voi silmä levätä harmaissa maisemissa, odottaa taas uutta värejä pursuilevaa kesää, mutta ensin sitä on tunnelmallinen joulunaika ja pitkä talvi.
Aila Meriluodon kaunis runo,
Kaksi maljaa
Kukkaniityllä liike on laannut.
Enää ei tunne tuulien ajo.
Taivaanrannassa
viileni viipyvä kajo.
Taivas on niinkuin hopeamalja
rauhaa tulvillaan.
Olen vain kukkanen lähellä maata,
lehti ei kanna, ei irtoa juuri.
Taivas on ylläni
tajuamattoman suuri.
Sentään on ihanaa olla pieni,
olla kuin malja aivan pieni
rauhaa tulvillaan.
Tänään kävelylenkillä tehtiin pieni mutka Yukonin kanssa ja olikin mukava juttu, kun näimme pari kärppää (tai lumikkoa) nahistelemassa kannikossa. Hetken ne juoksivat edestakaisin, sitten huomasivat meidät ja pujahtivat koloihinsa.
