Onpa ollut aika kummallinen kevät. Hirmuisen lämmintä, ihan hellettä ja sitten taas kylmää- ja nyt sitten alkoi taas lämmin kausi, taitaa vihdoin olla kesä.
Maakellarin vierestä kaadettiin kuusi ja karsittiin katolta kaikki pihlajan ja vaahteran alut ja nyt kielotkin pääsivät kasvuun. Kukkia saan varrota vielä, ehkä ensi vuonna sitten....
Saima Harmajan kaunis runo kieloista.
Kieloniityllä
Uupuneena itkemään
silmäni kun suljin,
kieloniityn hämärään
heti silloin kuljin.
Viileässä keväässään
huojui lehvät päällä pään.
Kielohaassa kuljin.
Vihreästä hymyillen
valkokellot hohti,
ujosilmin kutsuen
kumartumaan kohti.
Ujosilmin hymyillen
painoi päänsä jokainen
lehteänsä kohti.
Säde kaikkein suloisin
vain voi päästä sinne,
kieloniityn varjoihin,
lehden alle, minne
kätki kukka kuultavin
tuoksun, josta kuitenkin
hymyy koko rinne.
Omenapuut pursuivat kukkiaan, nyt kaikki alkaa olla jo ohi.
Tuomien loistokin oli lyhyt, kuumuus lannisti ne hetkessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti