Tänään on helatorstai ja Äitienpäivä on ensi sunnutaina. Kevät ei tunnu edistyvän ollenkaan. Pieniä vuokkomättäitä näkyy siellä täällä kuivien heinien suojassa. Tänään sataa ja on lämmintä - hetkessä kaikki muuttuu, pian kaikkialla on vihreää.
Kaikille äideille ja äitien lapsille
Viljo Kajavan kaunis runo, joka sanoo kaiken.
Kun tänä iltana äiti
Kun kävelimme, äiti,
keväisin Pyynikin männikössä
irrotin käteni
nähdessäni matalavartisen vuokon
ja auringon kovettaman
pyöreän ruskeasuomuisen kävyn.
Sinä otit ne kämmenelle,
silitit tuulisia hiuksiani,
Kun vaelsimme, äiti,
poutapäivinä Teiskon koivikossa,
keräsin sinulle kukkakimpun:
leiniköitä, tervakoita, koiranputkia
ja rannalle saapuessamme
laskit kukat miettivästi helmaasi.
Katseesi viipyi minussa.
Kun istuimme, äiti.
syksyisin huoneen hämärässä
minä näytin sinulle
jokaisen uuden syttyvän tähden
ja tunsin karhean kämmenesi
liikkuvan edestakaisin kädelläni.
Silmiäsi en silloin nähnyt
mutta tunsin hengityksen ylläni.
Kun tänä iltana, äiti,
vaellan kevään hämyssä yksin
ja katselen vaaleita tähtiä
tiedän ettei minulla ole enää
mitään annettavaa sinulle -
vain hiljaiset laulut.
Eikä kättäsi ole,
vain hengitys, sen kulku
ohenevilla hiuksillani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti