Metsän vaalea tytär, Edith Södergranin runo
Eikö juuri eilen
metsän vaalea tytär viettänyt häitään,
ja kaikki iloinneet?
Hän oli kevyt lintu ja kirkas lähde,
hän oli salainen polku ja naurava pensas,
hän oli päihtynyt ja uskalias kesäyö.
Hän oli julkea ja nauroi määrättömästi,
sillä hän oli metsän vaalea tytär:
hän oli lainannut käeltä soittimen
ja hän kulki soitellen järveltä järvelle.
Kun metsän vaalea tytär vietti häitään,
ei ollut maan päällä yhtään onnetonta:
metsän vaalea tytär on päässyt ikävästä,
hän on vaalea ja tyynnyttää kaikki unet,
hän on kalpea ja herättää kaikki himot.
Kun metsän vaalea tytär vietti häitään,
katsoivat kuuset niin tyytyväisinä hiekkatörmällä
ja männyt niin ylpeinä jyrkänteillä
ja katajat niin iloisina päivänrinteiellä,
ja pienillä kukilla oli valkoiset kaulukset kullakin.
Silloin varisutti metsä siemenensä ihmisten sydämiin,
kimmeltäviä järviä ui heidän silmissään,
ja valkoiset perhoset liehuivat lakkaamatta ohi.
Eihän siitä kovin kauan ole, kun kesä alkoi, käet kukkuivat ahkerasti ja kukkia oli joka paikka tulvillaan. Metsän vaalea tytär vietti häitään.
Hupsista - tämä kuva onkin jo tuttu.
Yksi ystäväni sanoi kerran, että hän ei olisi selvinnyt nuoruudessaan ilman Edith Södergranin runoja ja Rauli Badding Somerjoen lauluja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti